19. huhtikuuta 2013

Yhteistoiminnallinen oppiminen ja iPad: kahden tunnin eBook

Olen käyttänyt iPadia omassa opetuksessani nyt vajaan lukuvuoden, ja oppilaillani (6. luokkalaiset) on ollut omat henkilökohtaiset iPadit joulukuusta 2012 lähtien. Olen aina ollut sitä mieltä, että ihminen oppii parhaiten sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden kanssa. Kun informaatiota pohditaan yhdessä, ja jaetaan näkemyksiä perustellen, niin tieto jäsentyy tehokkaasti. 

iPad on ollut loistava väline yhteistoiminnallisessa oppimisessa. Kun aiemmin tehtiin ryhmätöitä kartonki/tussi meiningillä, on meillä nyt jokaisella oma multimedia/internetpääte omalla pulpetilla. Väline on mahdollistanut erittäin monipuolisen ryhmätyöoppimisympäristön. Seuraavassa esimerkki omasta kokemuksestani.


Matka uskonnon kirjasta eBookiin kesti kaksi oppituntia

Meillä alkoi  uskonnossa jakso lähetystyöstä. Jakson aikana tarkastelimme Suomen evankelisluterilaisen kirkon tukemien järjestöjen lähetystyötä ympäri maailmaa. Päätin toteuttaa jakson luokan omana kirjaprojektina. Ennen ensimmäistä tuntia rakensin kirjan ensimmäiset sivut, joilla esiteltiin lähetystyötä yleisesti. Yhdistin sivuille kuvia, tekstiä, videota (minä opettamassa asiaa) ja linkkejä, jotta oppilaat ymmärtävät kirjan multimedialuonteen. Nämä opittavat asiat käsiteltiin ensimmäisellä tunnilla. Tunnin lopussa jaoin oppilaat työpareiksi, ja työpari sai tehtäväkseen tutustua lähetystyöhön valitsemassaan maassa. Tietoa löytyi hyvin lähetysjärjestöjen nettisivuilta ja mm. Youtubesta. Tiedonetsintä jäi kotitehtäväksi. Toisella tunnilla jokainen pari rakensi omasta maastaan oppikirjan aukeamat (max 2) ja lähetti valmiin osan minulle sähköpostin liitteenä. Kokosin osat yhdeksi kirjaksi ja jaoin kootun teoksen oppilaille Dropboxin kautta.  Kirja siis valmistui vajaan kahden oppitunnin aikana! Kolmannella tunnilla oppilaat saivat lukea yhteistä "eBookia" itsenäisesti, ja jakson lopussa pidettiin koe, jonka koealueena oli oma kirjamme.

Itseäni yllätti miten mutkatonta kirjaprojekti oli toteuttaa oppilaiden kanssa. Lapset oppivat kirjasovelluksen (Book Creator) käytön hetkessä. Neljän oppitunnin kokonaisuudeksi uskoisin, että tämän miniprojektin hyödyt olivat valtavat verrattuna opettajajohtoisempaan opetukseen. Innosti toteuttamaan lisää vastaavia.

Sami Puurtinen
6. luokan opettaja

3 kommenttia:

  1. Erinomainen projekti, hyvä kuulla.
    Kun nyt tuonkin tehtävätavan mukainen perustaito on hanskassa, kuinka helppoa onkaan tehdä seuraava?

    Risto, Ilona IT

    VastaaPoista
  2. Totta!

    Oppilaiden kanssa on todella helppo toteuttaa tällä hetkellä tehdä kaikenlaisia projekteja. Tuohon kirjan toteuttamiseenkin on jo löytynyt useita näkökulmia, ja oppilaat ovat jo oppineet toteuttamaan kirjoille sisältöä useilla eri sovelluksilla (esim. videot: Puppet Pals, kuvankäsittely: halftone, piirustus: sketchbook). Touhu alkaa olla jo aika luovaa... ;)

    Sami

    VastaaPoista
  3. ▷ Casino Site Review for 2021
    Read our in-depth review of the casino site, its casino review, bonuses and free spins. Find out what's offered and get the latest promotions. luckyclub.live Rating: 2.2 · ‎Review by LuckyClub

    VastaaPoista