15. huhtikuuta 2013

Itä-Suomen koulun iPad-hanke lyhyesti

Kohti modernimpaa koulua

Itä-Suomen koulu on laajentunut viime vuosina, ja laajentumisen myötä koululla on ollut tarvetta vastata kasvuun myös ICT-laitteiston osalta. Keväällä 2012 koulu haki opetushallitukselta hankerahaa tulevia ICT-laitehankintoja varten. Ideana oli rakentaa ICT-ratkaisu tablet-tietokoneita tukevaksi. Koulussa koettiin, että tablet-tietokoneet ovat nykyään varteenotettava vaihtoehto perinteiselle PC-luokalle. Tablet-tietokoneiden avulla tietotekniikka on saumaton osa normaalia luokkatyöskentelyä (internet, oppimispelit, kirjantekosovellukset...)

Kesällä 2012 saimme hankkeen rahoitukselle myönteisen päätöksen ja aloitimme suunnittelemaan tulevaa oppimisympäristöä. Tablet-tietokoneista valitsimme koulullemme Applen iPadit muista kouluista kantautuneiden positiivisten kokemusten kannustamana. Lisäksi Applen sovelluskauppa koettiin oppilaitoskäyttöön mm. googlen vastaavaa paremmaksi.

Syksyllä 2012 kilpailutimme laitehankintojamme. Kilpailutusvaiheessa aloitimme neuvottelut paikallisen Apple jälleenmyyjän, Core Lifestylen, kanssa. Neuvottelujen pohjalta aloimme suunnittelemaan tulevaa ympäristöämme 1-to-1 -periaatteella. Jokaiselle kohderyhmän oppilaalle tulisi oma henkilökohtainen iPad. Hanke on kaksivuotinen.

Oppimisympäristö ja laitteet

- 1. 2. 3. ja 6. -luokan oppilaille omat henkilökohtaiset iPadit, yhteensä 89 laitetta (iPad 3 generaatio 16gb wi-fi)
- Opettajille iPadit (3g versio)
- Koulun kattava langaton internet
- Airprin tulostus (tukee tulostusta iPadilta)
- Apple TV:t luokkatiloihin iPadin peilausta varten (heijastetaan projektorille)
- Neljään luokkaan Applen tietokoneet
- Serverit laitehallintaa varten
- Oppilaille 15 euron lahjakortit sovelluskauppaa varten (opettajat suunnittelivat sovelluspaketit)

Idea

- Henkilökohtainen laite tukee oppimista myös koulun ulkopuolella.
- Henkilökohtaisen iPadin ylläpitäjänä toimii laitteen haltija (pienemmillä oppilailla huoltaja)
- Tietotekniikan opetuskäyttö integroituu saumattomasti koulutyöhön. (Ei rajoitu esim. ATK-luokkaan)
- Oppimispelit osana opetusta.

Hanke käynnistyy

Opettajat saivat iPadit syksyllä 2012. Oppilaiden iPadit jaettiin joulukuussa 2012. Tarkoituksena oli, että oppilaat ja kodit tutustuvat laitteeseen rauhassa joululoman ajan. IPadien koulukäyttö aloitettiin pääsääntöisesti tammikuussa 2013.

Opettajille koulutusta

Onnistunut hanke vaatii, että laitteiston lisäksi opetushenkilökuntaa koulutetaan uuteen teknologiaan. Opettajille annettiin syksyllä 2012 laitteen käyttöopastusta oman henkilökunnan pitämänä. Lisäksi koululle suunniteltiin viiden kontaktiopetuskerran pedagoginen koulutusohjelma padikoulun kouluttajien taholta. Koulutuksia on jaksotettu välille joulukuu 2012 - huhtikuu 2013. Kouluttajina ovat toimineet Jukka Kilpiä ja Timo Kainulainen (http://padikoulu.blogspot.fi/).

Hanke on hyvin käynnissä, ja hankkeen edistymistä voit seurata blogissamme,

Sami Puurtinen
6. luokan opettaja
Hankkeen koordinaattori



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti